Suomen Vapaakirkko


Suomen Vapaakirkko


Siirry Suomen Vapaakirkon verkkosivuille >>

Suomen Vapaakirkko on Suomessa syntynyt herätysliike. Se on vaikuttanut maassamme jo yli 120 vuotta. Luterilaisen kirkon piiristä itsenäistynyt kirkkokunta vaikuttaa sadan seurakuntansa kautta ympäri maata. Lähetys- ja kehitysyhteistyöprojektit puolestaan ulottuvat eri puolille maailmaa. Lähimmäisiä palvellaan muun muassa monipuolisen diakoniatyön ja lapsi- ja nuorisotyön avulla.

ViaDia ry on Suomen Vapaakirkon arvoihin pohjautuva valtakunnallinen diakoniatyön järjestö, jonka tavoitteena on palvella Jumalaa, auttaa lähimmäisiä ja levittää diakonista liikehdintää Suomessa ja ulkomailla.